26.6.2024

Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä 

Keski-Suomen ELY-keskus on antanut lain mukaisen perustellun päätelmän Tukkimäen tuulipuistohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.

Perusteltu päätelmä on hankkeessa yhteysviranomaisena toimineen ELY-keskuksen kokoava lausunto, jossa otetaan kantaa tehtyjen arviointien riittävyyteen ja laatuun sekä hankkeen merkittäviin vaikutuksiin. Päätelmä pitää sisällään myös koosteen kaikista YVA-selostuksesta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä.

Perustellussa päätelmässään Keski-Suomen ELY-keskus toteaa, että YVA-selostus on laadultaan hyvätasoinen. Hankkeen perustelut ja tavoitteet ovat selkeät ja hankkeen toteuttamisella pyritään edistämään ilmasto- ja energiastrategisia tavoitteita.

Hankkeesta laadittu arviointiselostus on laaja ja siinä on kattavasti kuvattu hankkeen ja sen eri vaihtoehtojen ennakoitavissa olevat, todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset. Karttojen selkeyteen ja luettavuuteen on panostettu, ja ne ovat informatiivisia.

Vaikutuskohteittain on esitetty toimenpiteitä, joilla hankkeen vaikutuksia voidaan lieventää. Ne edellyttävät kuitenkin vielä tarkempaa suunnittelua hankkeen edetessä.

Jatkovalmistelussa on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä lieventämään Tukkimäen hankkeen vaikutuksia ja huomioitava tässä työssä myös yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa. Maisemaselvityksessä tulisi mainita ja ottaa huomioon tulevaisuudessa tehtävät puuston hakkuut.

Keski-Suomen ELY-keskuksen perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan on luettavissa verkossa täältä.

LISÄTIEDOT

Tomi Mäkipelto, toimitusjohtaja
tomi.makipelto@pohjanvoima.fi
+358 50 370 4092

27.2.2025

Kaavaehdotus on nähtävillä

Tukkimäen osayleiskaavaehdotus on nyt valmistunut ja nähtävillä. Kaavaehdotus ja siihen liittyvät aineistot ovat nähtävillä 27.2.–31.3.2025. Aineistoon voi tutustua Karstulan kunnanvirastossa…

Kymmenen ihmistä istuu valtuustosalissa ja kuuntelevat keskittyneesti.
16.3.2024

”Oman kylän yrittäjillä paras asiantuntemus”

Karstulalaiset yrittäjät kokoontuivat maaliskuussa tutustumaan Tukkimäen tuulipuistohankkeeseen ja keskustelemaan siihen liittyvistä työmahdollisuuksista. Pohjan Voiman ja Metsähallituksen järjestämä tilaisuus houkutteli paikalle…

26.2.2024

Tervetuloa yleisötilaisuuteen 13.3.2024

Karstulan Tukkimäen tuulipuistoa koskeva yleisötilaisuus pidetään keskiviikkona 13.3.2024 klo 17-19. Kahvia on tarjolla kello 16.30 alkaen. Yleisötilaisuus järjestetään Himmelissä, Karstulan…