Aineistot

Haluamme pitää Karstulan asukkaat, maanomistajat, yritykset ja päättäjät ajan tasalla hankkeen etenemisestä. Julkaisemme tällä sivulla tuulipuiston etenemiseen liittyvät dokumentit sen jälkeen, kun ne ovat valmistuneet.

Hankkeesta tiedotetaan virallisesti alueen lehdissä, Karstulan kunnan verkkosivuilla ja ympäristöhallinnon verkkosivuilla.

Saarijärven kunnan puolella sijaitsevan tuulipuiston hankesivut löytyvät täältä.

Hankkeen julkistaminen

Hanketta koskeva kaavoitusaloite hyväksyttiin Karstulan kunnanhallituksessa kesäkuussa 2022. Sen jälkeen hankesuunnitelmaa on täsmennetty, ja kunnanhallitus hyväksyi päivitetyn kaavoitusaloitteen kokouksessaan 14.11.2022.

Hankkeen aloitustiedote

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA) tunnistetaan hankkeesta ympäristöön aiheutuvia vaikutuksia ja arvioidaan vaikutusten merkittävyyttä. Kun hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan ennen päätöksentekoa, ne voidaan ottaa huomioon suunnitelmissa.

YVA-ohjelma (nähtävillä 30.1.2023 – 1.3.2023)
YVA-selostus (tulossa)
Ympäristöhallinnon YVA-sivut

Kaavoitus

Tuulipuistoalueelle laaditaan osayleiskaava, jonka perusteella tuulivoimaloille voidaan myöntää rakennusluvat. YVAssa tehdyt selvitykset ja arvioinnit vaikuttavat siihen, millainen kaava alueelle laaditaan. Kaavan hyväksymisestä päättää kunnanvaltuusto.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavaluonnos (tulossa)
Kaavaehdotus (tulossa)
Kaavoitushankkeen projektisivut

Palautetta tai kysyttävää?

Kaikki palaute ja kysymykset ovat meille arvokkaita. Alta löydät lomakkeen, jonka kautta voit lähettää meille hankkeeseen liittyvää palautetta tai kysymyksiä.

Palautelomakkeeseen

Kysy tai anna palautetta

Asiani koskee(Pakollinen)
Toivon, että(Pakollinen)

*pakolliset kentät

Lomakkeen lähettämällä hyväksyn, että tietoni tallennetaan ja niitä käsitellään Pohjan Voiman tietosuojaselosteen mukaisesti. Linkki tietosuojaselosteeseen löytyy verkkosivuston alareunasta.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.